Olen siis Maria, 21 vuotta, ja asun Torniossa. Edelleenki kuitenki jos joku kysyy, tai johonki pitäs kirjottaa, niin sanoisin mieluiten että oon Oulusta. Ja niinhän mää oonki. Tällä hetkellä vaan asun Torniossa. Oon siis syntyny ja kasvanu Oulussa, mutta 2012 sain täältä Torniosta opiskelupaikan, ja 19 vuoden jälkeen piti muuttaa toiseen kaupunkiin. Yksin ei kuitenkaan tarvinu lähtä, vaan mukana muutti poikaystävä Pete.
2012 kesäkuussa valmistuin Oulussa vaatetusalan artesaaniksi. Tiesin oikeastaan jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, ettei vaatetusala oo se mun juttu, mutta keskeyttäminen ei käyny missään vaiheessa mielessäkään. Eihän se koulutus voi hukkaankaan mennä, ja mielummin olin siellä ku lukiossa. 2012 kesäkuussa sain sitte tietää että olin päässy Tornioon opiskelemaan kuva-artesaaniksi. Kävin just toisen vuoden loppuun, ja tämä ala tuntuu jo huomattavasti enemmän siltä omalta jutulta. Jos hyvin käy, niin valmistun vielä tämän vuoden puolella. En mää kyllä silti vieläkään tiiä mikä musta tulee isona :)
No sitten ehkä siihen "itse asiaan." Oon pienestä asti tykänny eläimistä, ja etenkin koirista ja kissoista. Voisin kuvitella että siitä asti ku oon vaan tajunnu niin oon halunnu oman lemmikin. Lopulta sitte vissiin meijän äiti ja iskä vähän taipu, ja kun olin 7-vuotias, saatiin kissa. Rakas Elli-kissa jäi kuitenkin auton alle kaheksan vuotta myöhemmin vuonna 2008. Itkin kaks päivää iskän luona vaatehuoneessa.
Seuraavan kerran taisin sitte yrittää ihan tosissaan koiraa vinkua joskus yläasteella äitiltä (eli mami tästä eteenpäin :D) Mami ei kuitenkaan asiasta innostunu. Ois kuulemma jääny sen hoidettavaksi. Hankala oikeestaan vieläkään sanoa oisko niin tosiaan käyny, koska halusin sitä koiraa niin kovasti. Tosin ehkä en ois ollu valmis kouluttamaan koiraa kunnolla, enkä tainnu sitä asiaa sillon ees ajatella, joten parempi näin!
Sitten päästäänkin tämän vuoden tammikuuhun. Mulla oli pikkusen vaikea alkuvuosi. Suurimmaksi osaksi ehkä sitä että talvi ja pimeys vei voimat totaalisesti, ja koulu motivaatiokin oli hieman hukassa jostain tuntemattomasta syystä. Kerran sitte puhuin mamin kans puhelimessa, ja se ehotti että no entä jos otatte sen koiran. Ekana tietenki aattelin että no eihän me voida. Ei meidän kämppään saa ottaa eläimiä, ja ei kai me voida. Mami sano että sen ku vaan muutatte, ei kai se oo iso asia jos oikeesti haluaa koiran ottaa. Mietin asiaa sitte jonku aikaa ja totesin että no miksi ei? Miksi ihmeessä me ei voitas ottaa koiraa? Sen jälkeen aloin heti suunnittelemaan asiaa päässä ja innostuinki jo vähäsen: voisinko mää oikeesti vihdoin ja viimein saada oman koiran? Sanoin Petelle asiasta yhtenä päivänä ku tehtiin ruokaa. Sen ensireaktio oli sama ku munki. Siihen ei sitte kuitenkaan paljon suostuttelua tarvinu, ku Peteki jo innostu ideasta.
Seuraavaksi aloinki selaamaan netistä läpi eri koirarotuja. Voisinpa melkeen sanoa, että jo siinä vaiheessa mulla oli jonkulainen aavistus mihin lopputulokseen päädyn. Mulla oli oikeestaan kolme semmosta "lopullista" vaihtoehtoa. Berninpaimenkoira, valkoinenpaimenkoira, ja welsh corgi pembroke. Tulin siihen tulokseen että berninpaimenkoira saattais olla liian haastava ekaksi koiraksi. Welsh corgi me ehkä vielä joskus Peten kans haluttais, mutta tykätään molemmat kuitenki enemmän isoista koirista, joten päätös oli aika selvä. Vaikka niinku sanottu, varmaan jo osittain tiesin mihin rotuun päädyn.
Sittenpä alkoki kova tiedonetsintä netistä. Tällä hetkellä musta tuntuu että oon lukenu valkosistapaimenkoirista kaiken mitä netistä vaan suinkin löytyy, ja osan moneen kertaan. Ensin olin aivan innossaan, sitte vähä säikähin. Luin luultavasti hieman vääristä paikoista (=suomi24) ihmisten erittäin kärkkäitä mielipiteitä esimerkiksi valkkareiden arkuudesta. Nekään ei kuitenkaan saanu mun mieltä muuttumaan, vaan otin asioista selvää, ja totesin että täytyy vaan etsiä hyvät, terveet vanhemmat, ja hyvä kasvattaja, niin kaikki menee varmasti ihan hyvin. Huomasin jo melko äkkiä, että pelkästään tämän asian suunnittelu nosti mun mielialaa ihan hirveän paljo. Osittain siis senki takia, tämä koko juttu on mulle ihan hirveän tärkeä.
Nyt tilanne onki sitte se, että meille on neljän viikon päästä tulossa valkoisenpaimenkoiran narttupentu, enkä vois olla enää onnellisempi! Kauanhan siinä meni, ja olihan se ihan uskomattoman raskasta odottelua, mutta vihdoin pari viikkoa sitte saatiin vahvistus siitä että meille on pentu tulossa. En oo varmaan ikinä jännittäny mitään niin paljon. Totta kai vielä on odottelua jäljellä, mutta nyt sen voi tehdä hyvillä, ja rauhallisin mielin.
Oon siis kirjoittanut (lifestyle?)blogia jo viime vuoden tammikuusta asti, mutta kun tämä asia tuli ajankohtaiseksi, päätin heti että haluan perustaa ihan oman blogin kaikille koirajutuille. Haluan ehdottomasti kirjoittaa ylös kaiken mahollisen tästä mahtavasta uudesta asiasta aina jo näin odotusvaiheesta asti.
Nyt musta kuitenki vähä tuntuu että tässä on enemmän ku tarpeeksi asiaa ensimmäiseen kirjotukseen :) Huomenna voisinkin kertoa pennun nimen valinnasta, sekä blogin nimestä ym.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti